Ratasuunnittelija
Mitä jos voisit työskennellä kansainvälisissä ratahankkeissa?
Meillä se on mahdollista.
Haemme joukkoomme muutaman vuoden ratasuunnittelukokemuksen omaavaa
Ratasuunnittelijaa
Ratasuunnittelun asiantuntijamme työskentelevät Suomen suurimpien rautatiehankkeiden parissa. Lisäksi lähdemme viemään eteenpäin Viron Rail Baltica -radan suunnittelua kansainvälisessä yhteistyössä. Liity lähes 200 raideliikenteen asiantuntijamme joukkoon ja tule luomaan uusia yhteyksiä. Työpaikkasi voi sijaita toimistoillamme ensisijaisesti Helsingissä, Tampereella, Oulussa tai Jyväskylässä. Voit työskennellä myös muulla paikkakunnalla tai etänä.
Tehtävänkuvaus
Roolissasi toimit eri kokoisissa ratasuunnitteluprojekteissa osaamisesi mukaan suunnittelijana tai vastuusuunnittelijana. Vastaat ratasuunnittelusta sekä eri tekniikka-alojen yhteensovituksesta. Työtehtäväsi voivat sisältää myös mentorointia, laadunvarmistusta sekä monenlaisia suunnittelun kehitystehtäviä oman kokemuksesi ja kiinnostuksesi mukaan. Kokemuksen karttuessa voit edetä haastavampiin suunnittelutehtäviin tai projektipäälliköksi.
Odotamme sinulta
- Tehtävään soveltuvaa koulutusta (esimerkiksi infrapuolen insinöörin tai diplomi-insinöörin tutkintoa)
- Muutaman vuoden kokemusta ratasuunnittelijan tehtävästä
- Oma-aloitteista työskentelyotetta ja kykyä työskennellä sujuvasti niin itsenäisesti kuin ryhmässäkin
- Suomen kielen taitoa, sujuva englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito katsotaan eduksi
Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkan sekä monipuoliset ja houkuttelevat työsuhde-edut. Esimerkkejä eduistamme ovat laajat työterveyshuollon palvelut, kattavat vakuutukset, toimiston välipalatarjoilu, virike- ja lounasetu sekä mahdollisuus työsuhdepolkupyörään. Arjen ja työn yhteensovittamista helpottaa hybridityömalli, jonka ansiosta voit työskennellä joustavasti myös muualta käsin.
WSP on monialainen ja kansainvälinen yritys, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet rakentaa itsesi näköinen urapolku. Meillä pääset työskentelemään itsenäisissä ja vastuullisissa tehtävissä, kehittämään osaamistasi monipuolisissa projekteissa – ja mikä parasta, tekemään töitä innostavassa ja ammattitaitoisessa tiimissä.
Kiinnostuitko? Tule mukaan tiimiimme!
Jätä hakemuksesi linkin kautta viimeistään 5.5.2025. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostin kautta. Lisätietoja antaa yksikönpäällikkö Elina Malassu, etunimi.sukunimi@wsp.com.
WSP on eri osaamisaloja yhdistelevä suunnittelu- ja konsultointiyritys. Luomme asiakkaidemme kanssa kestävää tulevaisuuden elinympäristöä. 850 asiantuntijaamme eri puolilla Suomea johtaa ja konsultoi projekteja sekä suunnittelee ja muotoilee rakennettua ympäristöä viihtyisäksi. Tässä työssä meitä tukee globaali innovaatio- ja kestävyysohjelmamme Future Ready™.
Suomen WSP on osa globaalia WSP:tä, jossa työskentelee noin 74 000 asiantuntijaa ympäri maailmaa (tilanne Q3/2024). Toimimme paikallisesti ja hyödynnämme aktiivisesti kansainvälistä osaamistamme ja kokemustamme.
#FIuusillaraiteilla
- Palvelualue
- Liikenne ja infra
- Rooli
- Liikenne ja rata
- Sijainnit
- Useita paikkakuntia
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Työpaikka ja kulttuuri
Uskomme WSP:llä, että työ sujuu, kun on hyvä fiilis ja ympärillä tiimi, johon voi luottaa.
Monialaiset, eri alojen huippuosaamista vaativat projektit edellyttävät onnistuakseen avointa ja osallistavaa työilmapiiriä.
Työilmapiiriä ja henkilöstön tyytyväisyyttä työhönsä seurataan meillä aktiivisesti. Henkilöstön näkemyksiä ja ideoita arvostetaan toimintaa kehitettäessä. Tutkimusten mukaan henkilöstömme arvostaa WSP:llä erityisesti työntekotapojen ja -aikojen joustavuutta, mahdollisuutta mielenkiintoisiin ja itsenäisiin työtehtäviin sekä korkeaa osaamista.
"Meillä on mahtavat työkaverit, joista on iloa niin arjessa kuin vapaa-aikana. Työn vastapainoksi WSP tarjoaa virkistys- ja liikuntamahdollisuuksia moneen makuun.” suunnittelija WSP:llä
”Työ on jatkuvaa oppimista ja on onni saada työskennellä tiimissä, jossa eri alojen ammattilaiset tuovat oman panoksensa projekteihin.” projektipäällikkö WSP:llä
"Useassa suunnittelutoimistossa työskennelleenä voin rehellisesti sanoa, että WSP Finland on niistä monipuolisin paikka." suunnittelija WSP:llä
WSP Finland yrityksenä
WSP on yksi maailman johtavista asiantuntijayrityksistä. Yhdistämällä teknisen suunnittelun, konsultoinnin ja tieteellisen asiantuntijuuden muovaamme yhteisöjä ihmiskunnan parhaaksi.
WSP on kasvanut paikallisista toimijoista maailmanlaajuiseksi yritykseksi. Tänään yritys toimii yli 50 maassa ja työllistämme noin 73 000 asiantuntijaa, jotka tunnetaan nimellä Visioneers.
Suomessa yli 850 asiantuntijaamme johtaa ja konsultoi projekteja sekä suunnittelee ja muotoilee kestävää rakennettua ympäristöä yhdessä asiakkaidemme kanssa.
Ratasuunnittelija
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä WSP Finland?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.